Miehet maailmalla: Aku Koivistoinen UCI:n U23 kilpailuissa Belgiassa vuoden vaihteessa 2021– 2022

Helsinkiläinen Aku Koivistoinen, 19 osallistui vuoden vaihteessa neljään UCI cyclocross kilpailuun U23 sarjassa. Mäkelänrinteen urheilulukion kirjoituksia suorittavalla kilpailuhenkisellä Akulla on tavoitteena muuttaa lukion loputtua syksyllä 2022 Hollantiin ja ajaa koko kausi cyclocrossia Belgiassa ja Hollannissa helmikuun 2023 loppuun asti. Vuoden vaihteen reissun tavoitteena oli kerätä kokemuksia ja löytää kehittymisen painopistealueita syksyllä 2022 alkavalle cyclocross-kaudelle.

”Ajan U23 sarjassa vasta ensimmäistä kauttani, joten päätavoitteet ovat vielä kahden tai kolmen vuoden päässä”, Koivistoinen kertoo.

Päättyneen HEL CX CUP kauden jälkeen Koivistoinen ajoi pari kilpailua Virossa ja 15.12.2021 startanneen reissun välillä oli pidettävä kuntoa yllä. ”Teknisiä ajoharjoitteita tein lumessa Viron kilpailuiden jälkeen marras-joulukuun taitteessa. Muuten harjoittelin trainerillä. Viron U23 osakilpailuvoitto antoi hyvin motivaatiota”, Aku kertoo.

Valmistautuminen kilpailuihin vaikutti myös ruokahuollon suunnitteluun. U23 kilpailuissa kilpailulähdöt olivat klo 12.00 ja pelkällä aamupalalla ei 50min rutistusta kannata ajaa. HEL CX CUP:ssa Aku Koivistoinen on ajanut Yleinen-lähdössä, jonka starttiaika on iltapäivästä, jolloin lounaan on ehtinyt syödä. Nyt lounasruokailu ja biohuollot tuli suunnitella UCI-kilpailuiden ohjelman mukaan.
Koivistoinen oli perillä Pohjois-Belgiassa perjantaina 17.12 ja ensimmäinen kilpailu oli vaatimattomasti Namurin World Cup sunnuntaina 19.12. Belgiaan matkattiin Finnlines laivalla Travemündeen josta pakettiautolla matka jatkui Pohjois-Belgiaan.

“Olin reissussa äitini kanssa, joka toimi avustajana lähtöviivalla. Majoitus hoitui Airbnb:n kautta parissa kohteessa, ensiksi Namurin kisapaikan välittömässä läheisyydessä ja sitten loppureissu Lochristissa ja Tessenderlossa Belgiassa”.
”Huoltoalueella Namurissa oli seurakaverini Juho Ala-Peijari ja muissa kisoissa belgialaisen entisen junnujoukkueeni joukkueenjohtaja Dave, kertoo Aku. Muutoin hoidin itse äidin kanssa käytännön asiat. Kilpailutapahtumat olivat selkeästi opastettuja ja järjestettyä”, Aku jatkaa.

Namurissa meno oli reipasta, ja yleisön pääsy katsomoon oli sallittu. ”Ammattilaisten rata! Nousua on paljon ja maastokohdat ovat erittäin vaativia ja paikoitellen kuluneet merkittävästi. Paljon Namurissa saa kyllä juosta. Telkkarista ei saa oikeaa kuvaa miten vaativasta radasta on kysymys”, Aku summaa.
”Kalusto on kovilla ja radan harjoittelun aikana hajotin jo kaksi rengasta”.
Koivistoisen sijoitus Namurissa oli 50.


Seuraava kilpailu oli Dendermonden World Cup sunnuntaina 26.12. noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Namurista. Dendermondessa ajettiin nyt toista kertaa. Rata on rakennettu peltoalueelle, johon oli vartavasten rakennettua hiekkapätkää, siltoja ja pyykkilauta, jonka välit olivat sattumoisin täynnä vettä. Luonnonesteenä oli nurmikumpare, johon oli nikkaroitu myös portaat.


”Dendermonde oli todella raskas ja suosi diesel-kuskea; 400W piti ajaa syvässä mudassa, että pyörä edes liikkuisi”, Aku kertoo. Kilpailun voittaja miesten sarjassa oli suurikokoisia voimakuskeja. ”Kaltaisilleni pienemmille kuskeille rata oli selvästi haastava. Pidcock ja Iserbyt olivat 7. ja 8. sijalla”, Aku kertoo.
U23 sarjassa kuskin fyysisillä ominaisuuksilla ei ole vielä vastaavaa merkitystä, vaikka ei tehontuottoa voi vähätellä. ”U23:ssa tuollaisella radalla on enemmän kiinni siitä millaisen onnistumisen kilpailuun saa”, tuumii Aku. Dendermondessa Koivistoisen sijoitus oli 55.

Louenhoutissa ajettiin X2O Trofee keskiviikkona 30.12.2021, mutta kilpailu jäi Koivistoiselta kesken jo ensimmäisellä kierroksella teknisen ongelman vuoksi. Rata olisi Louenhoutissa ollut kaikista mielekkäin mikä harmitti Koivistoista. Rata oli lähes täysin ajettavissa.
”Juoksin puoli kierrosta varikolle, mutta päätin keskeyttää, kun seuraava kilpailu oli kahden yön päässä ja halusin olla siellä iskussa”, Aku summaa.
Reissun viimeinen kisa ajettiin Baalissa, jossa X2O Trofee jatkui. Baalissa Koivistoinen oli 55. Kilpailun voitti Sven Nysin poika, Thibau Nys. ”Baalissa alkoi jo reissu painamaan jaloissa ja erittäin mäkinen rata teki siitä vielä hankalamman. Kisoista palautumisessa huomattiin valmentajan kanssa ongelmia, joten päätettiin, että lähden takaisin kohti kotia ja offseasonia.”

Kommelluksiltakaan ei vältytty. Maailman Cupin kilpailuihin osallistuminen haetaan Suomen huippupyöräily-yksikön kautta. UCI-tason kilpailuihin otetaan mielellään eri kansallisuuksia ajamaan, mutta paikallisten kilpailuiden puuttuessa, monet U23-kilpailijat ilmoittautuivat UCI-kilpailuihin, joihin oli ilmoittautunut jo Belgiaan matkustaneita ulkomaisia kilpailijoita. Kisapaikalla sitten todettiin ulkomaalaisille, ettei pisteet riitä osallistumiseen.
”Louenhoutissa minulle kävi juuri näin. Olin ilmoittautunut jo kolme kuukautta ennen kilpailuun ja paikan päällä edellytettiin suurta määrä UCI-pisteitä tai paikallisen kilpailuiden pisteitä, joita ei tietenkään kellään ulkomaalaisilla ollut”, Koivistoinen kertoo.
Asiasta tuli niin paljon valituksia järjestäjälle, että kesken kaiken muuttuneet ilmoittautumissäännöt vedettiin nopeasti takaisin. “Onneksi reissussa mukana ollut Dave pystyi vaikuttamaan”, Koivistoinen kuvaa.

Pyöräily on ollut monta vuotta Aku Koivistoisen päälaji. Ennen pyöräilyä Koivistoinen on harrastanut kilpapurjehdusta 16-vuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen keskittynyt vain pyöräilyyn.
”Maantiekilpailuita olen ajanut aiemmin, mutta päätin, että alkavalla kaudella ajan cyclocrossin ehdoilla ja maantiepyöräilyn pidän harjoitteena cyclocross-kaudelle. Talvisin pyrin hiihtämään ja kesäisin käyn vielä perheen purjeveneen kanssa vesillä rauhoittumassa”, Aku kertoo.


”Cyclocrossin löysin ensimmäisen maantiekauteni päätteeksi ja kävin HEL CX CUP:ssa kokeilemassa ja tykkäsin lajista”, Koivistoinen kertoo.
”Toivoisin, että voisin olla esikuvana muille pyöräilijöille ja kannustan muitakin rohkeasti osallistumaan Belgian ja Hollannin cyclocross-kilpailuihin”, Koivistoinen päättää.

Akun treenivinkit cyclocrossiin

Kannattaa suunnitella oma cyclocross treenirata läheiseen metsään tai puistoon. Rataan kannattaa sisällyttää juoksupätkiä, mäkiä, offcambereita ja muita cyclocrossille tyypillisiä elementtejä. Radalla voi yrittää parantaa omaa kierrosaikaa tai kutsua kavereita haastamaan itseään. Cyclocrossissa on myös paljon kiihdytyksiä, joten Aku valmistautuu kauteen tekemällä 30/30, 20/40 ja 10/50 intervalleja. Näitä voi myös tehdä omalla harjoitusradalla.

Gear rundown: Aku Koivistoinen

Gear rundown: Aku Koivistoinen
Viime kaudella oli käytössä kaksi identtistä pyörää.
Runko: Canyon Inflite CF SLX
Osasarja: Shimano Ultegra di2
Kiekot: neljä paria erilaisia tuubikiekkoja.
Renkaat: Dugastin tuubeja. Mutakelillä Rhino ja keskikelillä ja kuivalla Typhoon.

***

Teksti: Tuomas Paunonen. Kuvat: Aku Koivistoinen